Epanet-blogi

Jotakin vanhaa, jotakin uutta

Verkkosivumme uudistuivat ja samalla uudistimme myös blogimme. Tervetuloa seuraamaan Epanet-blogia. Jatkamme samaan tyyliin kuin aiemmassa Epkytellen-blogissa. Tammikuussa 2021 kirjoitetut ja sitä uudemmat teksti löytyvät molemmista blogeista. Tästä eteenpäin tekstit julkaistaan vain täällä.

Epanet-blogissa kerrotaan eteläpohjalaisen tiedeyhteisön kuulumisia. Kirjoittajat työskentelevät Epanet-verkostossa tai Seinäjoen yliopistokeskuksessa tai liittyvät muuten tiiviisti verkostoomme. Monet julkaistavista teksteistä kuuluvat Ilkka-Pohjalaisessa syksystä 2019 lähtien viikoittain julkaistavaan Puheenvuorojen sarjaan.

Epanet-blogin tekstien aiheet ovat yhtä monipuolisia kuin kirjoittajansakin, joten uskallan luvata, että mielenkiintoista luettavaa riittää. Tervetuloa seuraamaan!

Nina Harjunpää
erikoissuunnittelija
Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys, Epanet-verkosto