Epanet-blogi

Luonnon monimuotoisuudella on väliä

Ilmastonmuutoksesta on puhuttu pitkään. Sen rinnalle on noussut toinen maailmanlaajuinen haaste, luontokato eli luonnon monimuotoisuuden väheneminen. Luonto on monimutkainen kokonaisuus, joka rakentuu lajien ja eliöiden vuorovaikutuksen ja keskinäisten riippuvaisuuksien varaan. Jokaisella niistä on paikkansa, ja varsinkin niin sanottujen avainlajien katoaminen aiheuttaa toimintahäiriöitä koko systeemiin.

Miksi toimivilla systeemeillä on merkitystä? Siksi, että esimerkiksi ruoantuotanto on täysin riippuvainen luonnosta. Yhteyttäminen, vesien puhdistus ja pölytys ovat esimerkkejä luonnon elintärkeistä ihmisille ja ruoantuotannolle tarjoamista palveluista. Noin 75 prosenttia maailman viljelykasveista tarvitsee hyönteispölytystä satojen varmistamiseksi. Maatalousympäristön monimuotoisuus ei ole turhaa sanahelinää, vaan auttaa ihan jokaista viljelijää.

Pölyttäjät ovat myös hyvä esimerkki siitä, kuinka paikallista luonnon monimuotoisuus eli biodiversiteetti on. Niiden rooli ruoantuotannossa on merkittävä, mutta silti kunkin pölyttäjän oma elinpiiri on rajallinen. Esimerkiksi kimalainen tarvitsee pesäpaikan ja riittävän määrän mesikasveja riittävän lähellä. Kukkivia kasveja pitäisi löytyä myös kasvukauden loppupuolella, jolloin pesissä kasvavat tulevat kuningattaret. Maataloudessa pystytään onneksi tekemään paljon pölyttäjille suotuisten olosuhteiden hyväksi. Todella paljon tapahtuu toki myös peltojen ulkopuolella; meillä on kymmeniä erilaisia luontotyyppejä, joilla on oma, juuri niihin olosuhteisiin sopeutunut lajistonsa. Siksi ei ole yhdentekevää säilyttää esimerkiksi laidunnettavia perinnemaisemia, niittyjä tai vanhoja metsiä.  

Maailmanlaajuisesti ruoantuotanto on yksi aloista, jotka vaikuttavat merkittävästi luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen. Siksi meidän kuluttajien olisi hyvä pysähtyä miettimään, minkälaisia ympäristövaikutuksia ruokavalinnoillamme on. Tämä ei ole aina helppoa, sillä tutkimustietoa yksittäisten raaka-aineiden ja tuotteiden luontojalanjäljestä on vielä vähän, ja jonkinlaiseen biodiversiteetin vaalimisesta kertovan yhteisen pakkausmerkinnän käyttöön on matkaa. Luontojalanjälkilaskenta ei ole helppoa, koska siinä pitää huomioida esimerkiksi tuotantopaikan maankäyttö, tuotantotavan vaikutukset sekä hiilidioksidipäästöt. Suomessa tehdään paljon alan tutkimustyötä, ja varsinkin suomalaisia raaka-aineita koskevia luontojalanjälkilukuja saadaan varmasti ulos jo tämän vuoden aikana.

Miten yksittäinen kuluttaja sitten pystyy tekemään monimuotoisuutta tukevia ruokavalintoja? Yksi tapa on ainakin jättää kauppaan kriittisimmät tuotteet, eli ne tuontilihat, joiden tuotantoalueella tuhotaan merkittävästi sademetsiä. Niiden äärimmäisen runsas lajisto edustaa myös monimuotoisuuden huippua globaalisti. Vältettävien listalle kuuluvat myös ne ulkomaiset kalatuotteet, joista ei löydy merkintää vastuullisesta kalastuksesta, sillä tehokalastus on viime vuosikymmeninä tehnyt monista valtamerilajeista uhanalaisia. Ja vaikka kuinka hintatietoisia kuluttajia olemmekin, valitettavasti halpuudellakin on monesti hintansa. Maksajaksi joutuu luonto, jossain muualla kuin lähiympäristössämme.

Itse olen päättänyt suosia aina kotimaisia tuotteita, sesongin mukaan, ja mahdollisuuksien mukaan vielä luomutuotettuna. Näin siksi, että biodiversiteetti on aina paikallista, eli jokainen suomalainen viljelijä pystyy vaalimaan oman ympäristönsä monimuotoisuutta. Tiedän suomalaisesta ruoasta paitsi sen alkuperän, myös sen, minkälaisten tuotantosääntöjen mukaan kyseinen elintarvike on tuotettu. Meillä maataloustukijärjestelmään on jo esimerkiksi tuotu monimuotoisuutta tukevia toimenpiteitä, näin ei todellakaan ole kaikkialla maailmassa. Monen mielestä nämä toimet eivät riitä, mutta jostain on aina aloitettava. Ulkolaisten tuotteiden taustoihin emme pysty vaikuttamaan, mutta oman ruokajärjestelmämme toimintaa me pystymme kehittämään ja parantamaan

Ruoasta puhuminen tai kirjoittaminen ei ole helppoa, sillä eriäviä mielipiteitä löytyy aina ja keskustelu menee herkästi tunteisiin – onhan ruoka tärkeä osa identiteettiämme. Sen sijaan, että ärsyynnymme erilaisista mielipiteistä ja näkökulmista, olisiko mahdollista käydä asiasta hyvää keskustelua, pohtia yhdessä näkökulmia ja ratkaisuvaihtoehtoja tulevaisuuteen? Me kuitenkin tarvitsemme kaikki ruokaa joka päivä, ja näin ollen myös luontoa sen tuottamiseen.

Näiden teemojen äärelle pääset myös Seinäjoella 19. huhtikuuta järjestettävässä seminaarissa Kohti kestävää eteläpohjalaista ruokajärjestelmää. Lisätietoja ja ilmoittautumislinkki.


Anne Rintamäki

projektitutkija
Turun yliopisto
Lukaker-hanke (Luontokadon ehkäisy kestävällä ruokatuotannolla)

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 3.4.2024.

Aiheeseen liittyvät artikkelit