Ajankohtaista

Professori Sami Moisio tiederehtoriksi Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistykseen

Professori Sami Moisio Helsingin yliopistosta on aloittanut Etelä-Pohjanmaan kesäyliopiston tiederehtorina 9.3.2021. Tehtävä on luottamustoimi ja toimikausi neljä vuotta. Tehtävää ovat aikaisemmin hoitaneet professorit Seppo Siirilä ja Markku Sotarauta Tampereen yliopistosta ja Pekka Rissanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

 

–   Minulla on positiivinen odotus yhteistyöstä Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksen kanssa. Alueen tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että korkeakoulutus vahvistuu ja uudistuu. Tämä on yksi tekijä siinä, että alueen menestys jatkuu suotuisana myös tulevaisuudessa. On mielenkiitosta osallistua työhön Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksen tiederehtorina, Moisio kertoo.

 

Professori Moision viimeaikainen tutkimus on keskittynyt tietointensiivisen talouden poliittisuuden ja alueellisuuden sekä tilallisuuden tutkimukseen. Häntä kiinnostaa, miten tietoon ja osaamisen perustuvan talouden muotoutuminen on kolmen viime vuosikymmenen aikana liittynyt poliittisten yhteisöjen, kuten valtioiden ja kaupunkien, muutokseen, sekä yleisemmin kaupungistumisen joihinkin ulottuvuuksiin. Tästä teemasta Moision julkaisi vuonna 2018 teoksen Geopolitics of the Knowledge-based Economy, jonka kansainvälisesti laajalti arvostettu Regional Studies Association palkitsi vuoden kirjana vuonna 2019.

 

Moisio jatkaa tietointensiivisen talouden poliittisuuden tutkimusta ja pyrkii ymmärtämään sitä paremmin. Tärkeä kysymys on se, mihin alueiden ja kaupunkien menestys tai vaikeudet Suomessa nykyään liittyvät – miksi siis jotkut alueet menetystävät toisia paremmin. Tutkimusaihe on erityisen osuva ja ajankohtainen myös Etelä-Pohjanmaalla. Seinäjoki on yliopistokeskuskaupunkina mukana innovaatioekosysteemisopimuksessa, jonka toivotaan tuovan alueelle uusia resursseja.

 

–  Olemme erittäin tyytyväisiä, että saimme professori Moision kesäyliopiston tiederehtoriksi. Hänen osaamisensa ja verkostonsa auttavat meitä kehittymään, iloitsee korkeakouluyhdistyksen toiminnanjohtaja ja kesäyliopiston rehtori Olli-Pekka Viinamäki.

 

– Etelä-Pohjanmaalla on vielä tehtävää. Koulutustaso on alhainen ja yritysten tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa on tuettava eri keinoin. Professori Moisiolla on kansainvälisen tason osaamista. Hän tuo uusia virikkeitä kehittämistoimintaan ja tulevien, isojen ongelmien ratkaisemisiin.

 

Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys on perustettu vuonna 1960. Yhdistyksen ylläpitämä kesäyliopisto on tarjonnut siitä lähtien korkeakoulutasoisia opintoja. Toiminta on ympärivuotista. Yli 2 000 opiskelijaa suorittaa avoimen yliopiston, ammatillisen täydennyskoulutuksen sekä ikääntyvien ja lasten yliopiston opintoja vuosittain.

 

Korkeakouluyhdistys on myös aktiivinen vaikuttaja korkeakouluyhteistyössä. Yhdistys edistää maakunnassa tutkimus- ja kehittämistyötä Epanet-tutkimusverkoston avulla. Monitieteisessä Epanet-verkostossa toimii tällä hetkellä yli 20 professoria viidestä yliopistosta. Professoreiden tutkimusryhmissä työskentelee noin 80 tutkijaa. Toimimme tiiviissä yhteistyössä Seinäjoen yliopistokeskuksen kanssa.

 

– Eteläpohjalaiset kunnat ovat yhdistyksemme jäseniä. Sekä kesäyliopiston että Epanet-verkoston tavoitteena on maakunnan osaamistason nosto ja sitä kautta Etelä-Pohjanmaan elinvoimaisuuden kehittäminen. Se on toimintamme ydin, Viinamäki muistuttaa.

 

 

Lisätietoja Olli-Pekka Viinamäki olli-pekka.viinamaki@epky.fi, puh. 050 431 7075