Venetsian arkkitehtuuribiennaali järjestetään taidebiennaalin kanssa vuorovuosina. Vuonna 2025 on arkkitehtuurin vuoro. Avajaisviikolla historiallinen kaupunki kirjaimellisesti täyttyy kutsuvieraista ja mediasta, kun ajankohta kerää yhteen tekijät, tutkijat ja tukijat keskusteluun ja haastamaan ajatteluaan arkkitehtuurin ja ympäristön tilasta. Nähtävää ja koettavaa on enemmän kuin päiviin mahtuu.
Tämän vuoden arkkitehtuuribiennaalin pääkuraattori on italialainen Carlo Rotti, arkkitehti ja MIT:n professori, joka nostaa arkkitehtuuribiennaalin teemaksi älykkyydet: luonnonälykkyys, kollektiivinen älykkyys ja tietenkin, tekoäly. Hän vastaa suoraan päänäyttelyn sisällöstä ja välillisesti maakohtaisten näyttelyiden teemoista. Näyttelyalueita on kaksi: Giardinin perinteinen puistoalue, jossa myös Alvar Aallon suunnittelema Suomen paviljonki sijaitsee, sekä Arsenalen valtava laivanrakennusalue, joka aikanaan varmisti Venetsian kaupunkivaltion merellisen mahdin.
Biennaalin päänäyttelyn ensimmäisen salin installaatio sijoittuu tunnelmaltaan painostavaan, suureen ja hämärään tilaan, jossa lämpö ja kosteus hyökkäävät kehoa vasten kuin dystooppinen painajainen. Olosuhteet tilaan tuottaa puolen kilometrin pituisen päänäyttelyn jäähdytyslaitteiden lauhdutusilma, alleviivattuna kritiikkinä korkealle energiankulutukselle ja rakennusten ylenpalttiselle jäähdyttämisen tarpeelle. Näyttelyn alku synnyttää poleemisen vastakkainasettelun varsinaisen näyttelyn sisällön kanssa, missä esillä olevat älykkäät järjestelmät ja -menetelmät rakennetussa ympäristössä kohtaavat vähemmän älykkään teknologian takapihan. Jäin pohtimaan, onko alkuasetelmassa yhteyttä EU:n EPBD-asetukseen, joka painottaa rakennuskohtaista energiankulutusta, ja LCA-laskentaan, joka taas tarkastelee rakennuksen koko elinkaarta. Näiden vaikutus rakennettuun ympäristöön on vielä näkemättä.
Päänäyttelyn älykkyydet ovat esillä kolmena matriisina, jotka täydentävät toisiaan uusilla avauksilla ja keskenään limittyen. Luonnonälykkyyden esimerkkeinä nostetaan mm. vesialueiden käytön uudelleenajattelu ja lajiston monimuotoisuus. Kultaisen leijonan -pääpalkinnon voittikin installaatio, jossa kanaalin vesi puhdistetaan luonnollisen suodatusprosessin avulla ja siitä keitetään espressokahvia asiakkaille. Kollektiivinen älykkyys taas näyttää sen, miten eri alueiden kulttuurinen tapa elää soveltuu edelleen vähäpäästöiseksi elämisen tavaksi. Tekoälyä hyödynnetään sellaisenaan, sekä mahdollistamaan muut älykkyydet.
Onnistuiko Venetsian arkkitehtuuribiennaali tehtävässään? Mielestäni kyllä, mutta varauksella. Se kokosi ihmiset keskustelemaan, palautti optimismia ja näytti keinoja vaikuttaa rakennettuun ympäristöön. Biennaali on myös kohdannut ymmärrettävästi kovasanaista kritiikkiä. Päänäyttelyn hajanaisuus sekä esiteltävien töiden niukka esittely ovat haaste. Tärkeäkin sanoma häviää tiedolliseen hälyyn. Arkkitehtuurin tilallinen koettavuus uupuu luettelomaisen esillepanon tähden. Kaiken hälyn keskeltä löytyy kuitenkin poikkeuksia, joista tässä tärkein. Søren Pihlmann tapa restauroida modernia arkkitehtuuria ja Tanskan paviljongin korjaus itse näyttelynä toimivat innoittavina esimerkkinä alkuperäisyyttä kunnioittavasta restauroinnista ja kiertotaloudesta. Venetsian paineistettu pohjavesi vaatii lattiatason nostamista, alapuolisten kerrosten kaivauksia ja samalla lattioiden rikkomisia. Rakennuksen restaurointi hyödyntää näitä ennen roskana pidettyjä materiaaleja ennakkoluulottomasti. Maa-ainekset puristetaan rakennuslevyiksi tai lattialaatat hakataan lohkareiksi ja muokataan perinteiseksi venetsialaiseksi terazzo-lattiaksi uuteen elämään älykkäällä tavalla.
Teemu Hirvilammi
Työelämäprofessori, arkkitehtuuri
Tampereen yliopisto
Epanet-verkosto
Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 25.8.2025
Kuva Venetsiasta Teemu Hirvilammi
Kuva Teemusta Taina Renkola